Harrastamaan omin päin

Vinkit on kerätty käytöstä poistetun Jaatiswikin käyttäjiltä.
Kirjoita omista harrastuksistanne ja kokemuksistanne sähköpostitse akseli(at)jaatinen.info ja lisäämme ne tänne!


Lintujen bongaus

Lintujen bongaus sopii hyvin koko perheen harrastukseksi, sillä sitä voi harrastaa monella tapaa. Lintuja voi kuunnella ja bongata livenä, vaikka omassa pihassa tai yhteisillä retkillä luontoon. Paljon yhteistä iloa voi myös tuottaa lintujen opiskelu kuvista tai lintujen äänien kuunteleminen CD:ltä. Tarjolla on myös laulavia lintukirjoja niin paperi- kuin tablettiversioina. Kehitä lintubongauksesta teidän perheellenne sopiva, oma muoto!

Tässä muutama vinkki alkuun pääsemiseksi:

  • (Aloittelevallekin) lintuharrastajalle löytyy paljon mielenkiintoista tietoa BirdLife Suomi ry:n sivulta.
  • Lintukirja, josta voi kuunnella lintujen ääniä nappia painamalla: Linnut äänessä. 150 Pohjolan lintulajia äänineen. Kirjoittajat; Pedersen Jan, Svensson Lars, Peltomäki Jari, Varesvuo Markus. www.tammi.fi
  • Lintujen ääni -CD: Opplev Naturen 2007: Laululinnut. 
  • Ipadilla tai iPhonella voi käyttää Birds of Northern Europe -ohjelmaa, laulava lintukirja sekin.
  • Pihabongaus-tapahtuma: Lintujen bongausta omalla pihalla (tai muulla paikalla) tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Lue lisää www.birdlife.fi: Pihabongaus 2019


Omia kokemuksia:

Pihabongaus

Meillä on jo kolmatta vuotta menossa kotikutoinen versio bongauksesta: olemme listanneet paperille vuoden ensimmäisen havainnon jokaisesta lintulajista, jonka pystymme tunnistamaan omalta tontilta, siis joko ikkunasta tai pihasta. Listalla on nyt yli 50 lajia, varpushaukka viime vuoden eksoottisimpana vierailijana.

Tunnistamisen helpottamiseksi keittiössä on kahdet kiikarit, digikamera (tuntomerkkien tallentamiseksi), ja kolme lintukirjaa. Tunnistamiseksi hyväksymme joko näkö- tai kuulohavainnon. Käki onnistuttiin viime kesänä jopa näkemään, ja monia lintuja ei kuule mutta näkee. Suosittelen lämpimästi!

Linturetket ja lintujen äänien opiskelu CD:ltä

Huomasimme haluavamme oppia lintutunnistusta pari vuotta sitten Jaatisen linturetkellä Villa Elfvikiin. Asia jäi hautumaan ja aktivoitui, kun löytyi aivan mainio kirja, jonka avulla voi kuunnella lintujen laulua. Kirja on riemastuttanut kaikkia, joiden kanssa olemme sitä selailleet. Lisäksi lintujen ääni-CD:n kuunteleminen on oudon rauhoittavaa ja on todella muodostunut koko perheen yhteiseksi ilon aiheeksi ja harrastukseksi.





Laskettelu, soveltava alppihiihto

Kuvassa lapsi laskettelukelkan kyydissä, avustaja ohjaa laskettelukelkkaa sukset jaloissaan.
Lasketteluun on tarjolla monenlaisia apuvälineitä niin kelkkalaskettelijalle...
Kuvassa lapsi laskettelee sukset jalassa tukeutuen telineeseen kahden avustajan kanssa.
kuin pystylaskettelijoille (suksien päällä seisovalle laskettelijalle).

Tarjolla on monenlaisia laskettelun - soveltavan alppihiihdon - apuvälineitä, joiden avulla koko perhe saadaan mäkeen. Apuvälineitä on kehitetty niin pysty- ja kelkkalasketteluun kuin lumilautailuunkin. Näitä on mahdollista vuokrata, mutta jotta niitä voi käyttää, tarvitaan käyttöopastusta. On tärkeää, että perheenjäsenet, kaverit, henkilökohtainen avustaja tai opas saavat opetusta siihen kuinka rinteessä voi laskea erityistä tukea tarvitsevan ihmisen kanssa, jotta laskettelusta voi tulla yhteinen harrastus.

Alkuun voi päästä esimerkiksi näin:

  • Menkää mukaan Malikkeen tai muun järjestäjän laskettelutapahtumaan, sieltä on helppo ja hauska aloittaa.
  • Varaa yksityistunti soveltavan alppihiihdon opettajalta, joita löytyy eri puolilta Suomea.
  • Kun olette oppineet käyttämään laskettelun apuvälinettä itse, voitte vuokrata välineen ja painua mäkeen ilman opettajaa.
  • Huom. jos perheessä on - erityislapsen lisäksi - muu perheenjäsen, joka ei osaa lasketella, kannattaa panostaa omiin laskettelutunteihin (ks. kertomus alla).
  • Luettelo soveltavan alppihiihdon opettajista ja hiihtokeskuksista, joista voi vuokrata hiihdon apuvälineitä löytyy sivulta www.ski.fi
  • Myös toimintavälinevuokraamoiden valikoimiin kuuluu soveltavan alppihiihdon välineitä välineet.fi


Tärkeä vinkki! Ole tarkkana, kun vuokraat lomalle soveltavan alppihiihdon välinettä, vaikkapa laskettelukelkkaa ilman että näet välinettä etukäteen. Varmista, että väline on sellainen kuin tarvitsette ja että siinä on kaikki tarvittavat lisävarusteet. Eräälle perheelle kävi kerran niin, että vuokrasivat ruotsalaisesta hiihtokeskuksesta laskettelukelkan loman ajaksi. Perillä kävi ilmi, että kelkassa ei lainkaan ollut avustajan kaarta (tukirakennetta, josta avustaja ohjaa kelkkaa), koska sillä oli ajateltu lasketeltavan itsenäisesti. Lapsonen ei päässyt mäkeen sillä lomalla, ei hän osannut yksin laskea.


Näin eräästä Jaatisperheestä tuli "Laskettelua Harrastava Perhe", vaikka se ei ollut helppoa (Jaatisposti 17.3.2006):

"Perheestämme ei tullut "laskettelua harrastava perhe" helposti eikä nopeasti. Ilman ulkopuolista apua se ei olisi toteutunut koskaan. Lapsemme ei osaa liikkua itsenäisesti lainkaan, mutta kiitos Malikkeen järjestämien talviliikuntatapahtumien, tutustuimme kelkkalasketteluun jo vuosia sitten. Pikku pirpanamme (silloin ehkä 3-v.) pääsi laskettelemaan hiihdonopettajien viemänä - ja voi sitä iloa! Sen jälkeen olemme hakeutuneet joka vuosi johonkin kelkkalaskettelutapahtumaan, jossa joku taitava kelkkalaskettelija lasketti lasta. Perheen isä (entuudestaan laskettelija), pani innoissaan sukset jalkaansa ja lähti mukaan mäkeen. Perheen äiti (entuudestaan laskettelu- ja erityisesti hissipelkoinen, lasketellut nuorena ainoastaan sosiaalisesta painostuksesta, eikä koskaan oikeasti ollut oppinut ko. taitoa) sai aina jollain konstilla livettyä suksilta paeten esim. kahvilaan odottelemaan. - Lapsella oli hauskaa, mutta tätä järjestelyä ei vielä voinut varsinaisesti kutsua perheen yhteiseksi harrastukseksi. Tänä talvena tapahtui muutos. Hiihtolomalla perheen isä ilmoitti, että nyt hän on oppinsa saanut ja voi laskettaa lasta kelkassa itsenäisesti. Pani toimeksi, varasi Messilän hiihtokoulusta Biski-laskettelukelkan lapselle - ja voitteko kuvitella, hiihtokoulusta hiihdonopettajan perheen äidille. Siinä eivät vastustelut auttaneet, vaan mäkeen jouduttiin, koko perhe. Ja ihme tapahtui. Hiihdonopettaja oli todellinen herrasmies, joka opasti perheen vapisevan äitiparan mäkeen ja hiihtohisseihin, kädestä pitäen (terveisiä vaan Paavolle Messilään!). Kyllä äitiä harmitti, ettei ollut aikaisemmin älynnyt mennä hiihtokouluun... Näiden parin viikon aikana perheemme on käynyt jo kolmasti mäessä - ja kaikki ovat lasketelleet. Upeaa on ollut! Koko perheellä."